28. maaliskuuta 2012

Timjami

Timjami
Thymus vulgaris

"Tarha-ajuruoho on n. 20 cm korkea voimakkaasti tuoksuva puolipensas, joka kukkii vaalean lilanpunaisin tai joskus valkoisin kukin. Se on yksi maailman vanhimpia mauste- ja lääkekasveja. Yleisesti sitä on viljelty ainakin 1500-luvulta lähtien. Luonnossa kasvavana sitä löytää Välimeren ympäristön maista, mutta Suomessa se menestyy ainoastaan viljeltynä. Etelä-Suomessa se talvehtii kohtalaisen hyvin ainakin, jos se suojataan kevätauringolta. Timjami sopii hyvin kasvatettavaksi myös ruukkukasvina ja esim. kivikkopuutarhojen koristekasvina. Se on myös erinomainen mesikasvi, josta mehiläiset tuottavat tuoksuvaa, hyvänmakuista ja vitamiinipitoista hunajaa. Suvun nimi Thymus tarkoittaa voimaa ja rohkeutta. Toisen selityksen mukaan sana on johdos kreikan sanasta "thymon", joka merkitsee tuoksuvaa uhria.

Sitruuna-ajuruoho (Thymus x citriodorus) on tarha-ajuruohon ja nurmiajuruohon (Thymus pulegioides) risteymä, jota tapaa vain viljeltynä. Sitruunamaisen tuoksunsa ja makunsa vuoksi se on erittäin suosittu mausteyrtti, jota valitettavasti Suomessa ei juuri viljellä. Talvesta se kuitenkin selviäisi jopa paremmin kuin tarha-ajuruoho. Se viihtyy myös ruukussa viljeltynä. Mausteena se sopii erityisesti kala- ja vihannesruokiin sekä salatteihin mutta myös hyvin esim. liharuokien mausteeksi. Sitruuna-ajuruoholla ei ole rohdoskäyttöä, mutta se on erittäin koristeellinen puutarhassa. Siitä on olemassa myös valkoisen ja vihreän kirjava lajike (Silver Queen).

Käyttö ravintona
Jo roomalaiset maustoivat viininsä ja juustonsa timjamilla. Ruuanlaitossa timjamin maku säilyy hyvin, vaikka ruokaa kypsennettäisiinkin pitkään. Timjami sopii käytettäväksi liha-, siipikarja-, kala-, muna- ja pastaruuissa sekä esim. kaalikääryleissä, hernekeitossa, kastikkeissa, marinadeissa ja kasvispadoissa. Timjamia käytetään maustamisessa paljolti meiramin tapaan. Erityisesti ruokiin, joissa käytetään viiniä, suositellaan timjamia mausteeksi. Kukat sopivat koristeeksi ruokiin ja salaatteihin. Timjamista voidaan tehdä myös yrttiteetä, jota miedontamaan sopivat tarvittaessa mustaherukan lehdet tai apilan kukat.

Ruokaohjeet

Käyttö rohtona
Timjamin haihtuva öljy sisältämät tärkeimmät yhdisteet ovat karvakroli ja erityisesti tymoli, jotka ovat antiseptisia aineita vaikuttaen mm. sieniin ja antibiooteillekin vastustuskykyisiin bakteereihin. Kukkivasta versosta (herba thymi vulgaris) tehtyä teetä käytetään hinkuyskän, keuhkoputkentulehduksen ja kurkunpääntulehduksen lääkkeenä. Timjamimehua on perinteisesti käytetty pienten lasten yskänlääkkeenä. Höyryhengitettynä kasvi vaikuttaa hengitysteitä avaavasti. Timjamilla on myös ruuansulatuskanavan kouristuksia laukaiseva vaikutus, joka johtuu eteerisen öljyn lisäksi kasvin flavonoideista. Ulkoisesti kasvilla voidaan hoitaa mm. haavoja ja ihon tulehduksia sekä kutisevaa ihoa.Tymolia käytetään eristettynä suuvesissä ja hammastahnoissa.

Varoitukset

Kasvin yliannostus voi aiheuttaa oksennusreaktion, kun ruuansulatuskanavan rauhasten toiminta tehostuu liikaa.

Muu käyttö
Kosmetiikka- ja alkoholiteollisuudessa käytetään timjamia hajusteena ja aromiaineena. Lehdistä ja kukista voi valmistaa ihoa puhdistavaa ja huokosia supistavaa kasvovettä tai höyrykylpyjä. "

Tietoturvavinkkejä

https://www.viestintavirasto.fi/kyberturvallisuus/tietoturvaohjeet.html Tietoturva-aiheiset neuvot ja vinkit on tarkoitettu muun muassa...