Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen
ei ole ensinkään hullumpaa aikaa.
Se on turvautumisen ja huolehtimisen aikaa,
se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin.
Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen,
missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa.
Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät.
Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään,
mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut,
ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä.
ei ole ensinkään hullumpaa aikaa.
Se on turvautumisen ja huolehtimisen aikaa,
se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin.
Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen,
missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa.
Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät.
Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään,
mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut,
ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä.
-Tove Jansson-