Tanssia sateessa

Haluan mennä ulos tanssimaan. Alasti sateessa.
Kuin lapset monsuunin alle jääneessä intiaanikylässä.
Keskellä viidakkoa. Lapset, joille on vain kylä.
Viidakon maailmankaikkeus.
Tanssia sateessa...
Intiaanilasten jaloissa sivilisaatio liukenee mutavelliksi:
Filosofian vuodet, sanaleikit, uskontojen epätoivoiset messiaat,
johtajien, kapinallisten mielettömät rivit,
kansanmassojen sieluton hämminki.
Minä en halua tietää siitä. Kaikki, mitä elämältä on koskaan vaadittu:
Onni, Rakkaus, Kadotetut paratiisit,
on noiden tanssivien intiaanilasten tiedottomissa jaloissa.
Kukaan ei kerro, kuinka olla onnellinen.
Ei ole lähetyssaarnaajaa tarjoamassa pelastusta.
Jaloissamme sade ja roiskuva muta, viidakon vihreys.