Palaa ne linnut vielä

Pieni tyttäreni
juoksi hengästyneenä sisälle.
Hänellä oli asiaa, sillä oli syksy.

- Isä, nyt minä päästin ne menemään.
Minä kiljuin ja komensin ja ne lähtivät.
Niitä oli sata tai sata kolme.

- Aika monta olikin.
Mitä ne taas olivatkaan?

- Niitä oli sata kolme.
Sata kolme kesää meni pois puimalan sähkölangalta.
Kun minä päästin ne menemään.
Ja kun ne eivät heti totelleet,
Niin minä löin kalikalla sähköpylvääseen.
Ja ne lähtivät heti paikalla ja yhtä aikaa.
Ne menivät Pälkäneelle päin.
Niitä oli tasan sata kolme kesää.

-Sata kolme kesää. Voi tavatonta.
Lähtivätkö ne juosten vai linjurilla
Vai lensivätkö ne?

-Lensivät. Niitä oli sata kolme.

-Oliko niillä kaikilla sama nimi? Kesä?

-Oli. Tietysti.

-Mutta tyttö, nyt sinä olet tehnyt kauheita.
Kuinka sinä niin ajattelematon olit.
Nyt ei Suomeen tule kesää koskaan.
Tulee vasta sadan kolmen vuoden päästä.
Me kuolemme siihen kaikki,
Syksyhyn ja ikävään.
Ikuinen lumi hautaa meidät sitten.

-Älä höpsi, isä.
Nehän palaavat kaikki takaisin ensi keväänä.

-No jopa. Voi tavatonta sentään.
Sata kolme kesää peräkkäin ja päällekkäin.
Voi tavatonta. Siinä tapauksessa
Me kaikki hukumme kukkasiin ja kärpäsiin.
Siitä se vasta maailmanmullistus tulee.
Mutta tyttö, nyt sinä olet tehnyt kauheita.
Etkö sinä yhtään ajatellut….?

-En yhtään. Syksy oli ajatellut
sen kaiken jo valmiiksi.
Pääskyset ovat muuttolintuja
Ja niiden on muutettava
Vaikka niitä kuinka mitenkä tahansa väsyttäisi.
Ei niitä väsyttänytkään.
Niitä palelsi. Niitä vilutti niin,
että sähkölanka vonkui.
Siksi juuri minä löin kalikalla pylvääseen.

-Ah, pääskysiä. Sata kolme kesää.
Kylläpä olitkin ajattelevainen.
Teit oikein kauniisti, kun päästit ne menemään.

-En minä ajatellut.
Syksy oli ajatellut sen kaiken jo valmiiksi.
Mutta minä löin kalikalla pylvääseen
Ja päästin ne menemään.
Älä yhtään sure, isä,
Palaa ne pääskyt vielä
Ja sitten ne laulavat. Keväällä ja kaiken kesää.
Isä, miksi eivät pääskyt laula koskaan syksyllä?
Onko niillä niin ikävä, etteivät voi laulaa?

-Ei niillä ole ikävä.
Mutta ne eivät vielä osaa laulaa.
Katsohan, rakas tyttö, asia on tällainen:

Emopääskyt eivät osaa laulaa ollenkaan,
Mutta isäpääskyt visertävät vielä lähtöpäivänäänkin.
Ne lähtevät aikaisemmin, mutta pikkupääskyt,
Lapsipääskyt –Ne jotka sinä juuri äsken lähetit
Niilin rannoille saakka,
Oppivat laulamaan vasta keväällä
Täällä kotimaassaan Suomessa. Synnyinmaassaan.
Ja ne lähtevät Niilin luokse pari kolme viikkoa
myöhemmin, kuin niiden vanhemmat.

Sentähden, katsos,
Kun niiden täytyy vielä kasvaa
Pari kolme viikkoa. Muuten ne eivät jaksaisi
Sinne saakka, sinne Niilin virralle saakka.

-Ai. Mutta kuinka ne osaavat sinne lentää
kun niiden äidit ja isät eivät ole neuvomassa.

-Sitä minä en tiedä, rakas lapsi.

-Et tiedä? Oletpa ajattelematon.
Vaan minäpä tiedän. Niitä neuvoo ikävä.
Kun niillä on vanhempiaan ikävä.

-Ah, nyt sinä tiesit kauniisti.
Tiedätkö vielä senkin, mikä ja kuka
Neuvoo kaikki laululinnut palaamaan
Keväällä takaisin, tänne Suomeen? Ikäväkö?
Ikävä kotimaata?

-Eikä.Ei sitä ikäväksi sanota. Se on ilo.

-Ilo. Kuinka?

-No, kun ne saavat täällä visertää suomeksi.
Saavat visertää kaikki vanhat laulunsa
Ihan uusina taas.
Kun ne tietävät, että niitä odotetaan.

-Oiva Paloheimo-